2.2 Kustannustehokkuus

• Kustannustehokkailla välineillä saadaan aikaan suurempi ilmastovaikutus pienemmillä kustannuksilla.
• Tehottomuus tarkoittaa, että tilaisuus hyvinvoinnin parantamiseen jätetään käyttämättä.
• Ero kalliimpien ja halvimpien välineiden välillä voi käytännössä olla jopa satakertainen.

Kustannustehokkuus on hyvinvoinnin kannalta tärkeä ilmastopolitiikan ominaisuus. Mikäli ilmastotoimet valitaan kustannustehokkuudesta huolehtien, haluttu vaikutus voidaan saada aikaan pienemmillä kustannuksilla.

Kustannustehokkuus mittaa vaikutusten suhdetta kustannuksiin. Kustannustehokkuus on sitä suurempi, mitä suurempi vaikutus saadaan tietyillä kustannuksilla tai mitä pienemmillä kustannuksilla saadaan aikaan tietty vaikutus.

Kustannustehokkaaksi voidaan kutsua tilannetta, jossa vaikutusta ei voida kasvattaa lisäämättä kustannuksia, eikä kustannuksia voida vähentää supistamatta vaikutusta. Toisin sanoen, kustannustehokasta tilannetta ei voida muuttaa luopumatta joko tuotoksista tai panoksista.

2.2.1 Hyvinvointi ja kustannustehokkuus

Kustannustehokkuuden ansiosta yhteiskunnalle jää enemmän resursseja muiden hyvinvoinnin kannalta tärkeiden tavoitteiden edistämiseen. Ilmastotoimet kilpailevat samoista voimavaroista kuin esimerkiksi koulutus, terveydenhuolto, sosiaalipalvelut, maanpuolustus, investoinnit ja yksityinen kulutus. Tehottomuus tarkoittaa, että tilaisuus ihmisten hyvinvoinnin parantamiseen jätetään hyödyntämättä.

Kustannustehokkuutta parantamalla on mahdollista saada aikaan suurempi ilmastonmuutosta hillitsevä vaikutus. Jos valitsemme ilmastotoimet piittaamatta kustannustehokkuudesta, on suuri vaara, että tavoitellut päästövähennykset muuttuvat mahdottomiksi.

Ilmastonmuutoksen hillitsemisen kustannusten arvioidaan tyypillisesti vastaavan muutaman prosentin leikkausta kulutukseen, mutta tämä edellyttää, että ilmastopolitiikka on kustannustehokasta (IPCC, 2014). Käytännössä ei kuitenkaan ole epätavallista, että ilmastopolitiikkaa toteutetaan välineillä, joiden kustannukset ovat kymmen- tai jopa satakertaiset halvimpiin vaihtoehtoihin nähden (ks. esim. Aldy ym., 2016; Gillingham & Stock, 2018).

Jos esimerkiksi kustannukset nousevat kymmenkertaisiksi, kasvaa ilmastonmuutoksen hillitsemisen hintalappu myös kymmenkertaiseksi. Silloin se vastaa muutamien prosenttien sijaan kymmenien prosenttien leikkausta kotitalouksien kulutukseen. Jos kustannukset nousevat satakertaisiksi, on ilmeistä, että ilmastonmuutoksen torjuminen muuttuu mahdottomaksi.

2.2.2 Pääsääntöisesti ilmastopolitiikka maksaa

Ilmastopolitiikkaan liittyy monia oheishyötyjä, mutta pääsääntöisesti on syytä olettaa, että ilmastopolitiikka maksaa. Tämän maksun vastineeksi ilmastonmuutos hidastuu.

Ilmastonmuutoksen torjuminen edellyttää, että osa yhteiskunnan voimavaroista käytetään ilmaston hyväksi ja että saastuttavimmista teknologioista luovutaan. Tulevaisuudessa taloudellisesti tuottavimmat tuotantotavat eivät välttämättä ole enää käytettävissä (ks. Gillingham & Stock, 2018). Joudumme tuottamaan hyvinvointimme ikään kuin toinen käsi sidottuna selän taakse.

On kuitenkin mahdollista, että alkuun kansantaloudessa on yhä hyödyntämättä sellaisia keinoja, jotka säästävät sekä ilmastoa että muita resursseja. Niin sanotun Porterin hypoteesin mukaan ympäristösääntely voi kannustaa parantamaan tuottavuutta ja luomaan innovaatioita niin, että kannattavuus ja kilpailukyky paranevat.

Porterin hypoteesiin sopii suhtautua epäillen, sillä voidaan odottaa, että oman edun nimissä yritykset ovat jo suurelta osin hyödyntäneet mahdollisuudet parantaa kannattavuuttaan. Empiirinen evidenssi ei kuitenkaan anna kysymykseen yksioikoista vastausta (Ambec ym., 2013; Dechezleprêtre ym., 2018; Sterner & Coria, 2013).

Ilmastopolitiikan ideana on vaihtaa ilmastonmuutoksen aiheuttamat kustannukset ilmastopolitiikan kustannuksiksi. Jotta vaihtokauppa olisi mielekäs, ilmastotoimien kustannukset tulisi pitää mahdollisimman pieninä verrattuna niiden vaikutuksiin.

2.2.3 Edullisimmat toimet ensin

Kustannustehokkuuden ominaisuus täyttyy määritelmän mukaan, kun ensin toteutetaan ilmastotoimet, joissa kustannus on pienin. Ilmastonmuutoksen hillintä tulisi siis aloittaa edullisimmasta ja edetä järjestyksessä kohti kalliimpia toimia. Tyypillisesti edullisimpia ovat energiatehokkuutta edistävät ohjelmat ja kalleimpia esimerkiksi vanhojen autojen romutuspalkkiot (Gillingham & Stock, 2018).

Edellä kuvatulla tavalla voidaan päästä haluttuun päästövähennystavoitteeseen kustannustehokkaasti. Vaihtoehtoisia ilmastotoimia lisätään toteutettavien toimien listalle, kunnes niiden yhteenlasketut vaikutukset riittävät haluttuun tavoitteeseen. Näin tavoitteeseen päästään mahdollisimman pienin kokonaiskustannuksin.

Mikäli toteutettavien toimien listalle valitaan kalliimpia toimia kuin mitä olisi käytettävissä, kustannustehokkuus heikkenee ja ihmisten hyvinvoinnille voi aiheutua tarpeetonta vahinkoa. Poliittisen päätöksentekijöiden suurimpana haasteena onkin luoda kannustimet, jotka ohjaavat talouden toimijat toteuttamaan edullisimmat toimet.⁴

2.2.3 Yhden hinnan laki

Yksinkertaisessa talousteoreettisessa tarkastelussa kustannustehokkuus edellyttää, että nettopäästöjen vähentämisen rajakustannus (eli yhden lisäyksikön vähentämisen lisäkustannus) on sama kaikkialla. Äärimmillään se tarkoittaa, että globaalisti kaikissa maissa ja kaikilla toimialoilla päästöjen vähentäminen ja nielujen kasvattaminen on yhtä kallista. Yhden hinnan laki on yksinkertaisuudessaan hyvä ohjenuora käytännön päätöksentekoon, mutta on syytä myös huomioida, että teoreettiseen tulokseen liittyy vahvoja oletuksia (Chichilnisky, 1994; Chichilnisky & Heal, 1994).

Täydellistä kustannustehokkuutta tuskin koskaan tullaan saavuttamaan, mutta käytännössä kustannustehokkuus paranisi merkittävästi esimerkiksi, jos ilmastopolitiikan kireys olisi sama kaikissa maissa (Aldy ym., 2016). Vastaavasti EU:n ilmastopolitiikan kokonaiskustannuksia voitaisi vähentää tinkimättä päästötavoitteista, jos päästökauppasektorin ja muiden sektoreiden päästövähennystavoitteet olisivat yhtä tiukat (Böhringer ym., 2006, 2009).

---

4. Kun kaikki mahdolliset ilmastotoimet järjestetään kustannustehokkuuden mukaan, voidaan piirtää ns. päästövähennysten rajakustannuskäyrä (marginal abatement cost curve). Se kertoo, kuinka paljon yhden CO₂-päästötonnin vähentämisen suuruisen vaikutuksen aikaansaaminen maksaa kullakin päästövähennysten määrällä, kun päästöjä vähennetään kustannukset minimoiden.↩︎