2.4 Oikeudenmukaisuus

  • Ilmastonmuutoksella ja ilmastopolitiikalla on tulonjakovaikutuksia maiden sisällä ja välillä.
  • Tulonjakovaikutukset voidaan usein kompensoida muilla politiikkavälineillä.

Ilmastopolitiikan toimia voidaan tarkastella myös laajemmin moraalisena kysymyksenä ja pohtia niiden oikeudenmukaisuutta. Ilmastonmuutokseen liittyy monia yksilöiden, maiden ja sukupolvien välisiä eettisiä kysymyksiä (Gardiner & Hartzell-Nichols, 2012).

Kysymys politiikkatoimien oikeudenmukaisuudesta on pohjimmiltaan subjektiivinen, eikä tiede voi sanoa, minkälaisten arvojen pohjalta ilmastopolitiikan välineitä ja niiden vaikutuksia tulisi arvioida. Tutkimuksen pohjalta voidaan kuitenkin nostaa eräitä huomioita keskusteluun ja arvioida erilaisten oikeudenmukaisuuteen vetoavien valintojen ilmastollisia ja taloudellisia seurauksia.

2.4.1 Ilmastopolitiikan tulonjakovaikutukset

Ilmastopolitiikka vaikuttaa jossain määrin tulonjakoon maiden sisällä ja maiden välillä. Vaikutus on voimakkaampi kotitalouksille, joiden kulutuksesta suurempi osa koostuu runsaspäästöisistä hyödykkeistä ja joiden toimeentulo perustuu runsaspäästöiseen tuotantoon.

Pääsääntöisesti suurituloiset kuluttavat enemmän ja siten aiheuttavat enemmän päästöjä. Toisaalta pienituloisten kulutuksen päästöt suhteutettuna kulutuksen rahalliseen arvoon on suurempi. Heidän kulutuksestaan suurempi osa koostuu runsaspäästöisistä hyödykkeistä (elintarvikkeet, asuminen ja liikenne), joten heille ilmastotoimien prosentuaalinen vaikutus on isompi. (Nurmela, 2018.)

Tästä johtuen kasvihuonekaasupäästöjen rajoittamisella on lähtökohtaisesti suurempi suhteellinen vaikutus pienituloisten reaalituloihin (Parry & Williams, 2010). Kattava hiilivero olisi siis todennäköisesti regressiivinen eli tuloeroja voimistava.

Ilmastopolitiikan tulonjakovaikutukset on tärkeä huomata, mutta niiden ei tarvitse olla este tehokkaiden välineiden käytölle. Hiiliveron ja muiden ohjauskeinojen tulonjakovaikutus voidaan halutessa kompensoida muiden vero- ja tukipolitiikan välineiden avulla.

Jos esimerkiksi hiilivero heikentää pienituloisten asemaa, voidaan hiiliveron käyttöönoton yhteydessä tehdä sellainen kulutus- tai tuloverotuksen muutos, joka parantaa pienituloisten asemaa. Monista ilmastopolitiikan välineistä kertyy valtiolle tuloja, joita voidaan hyödyntää tulonjakovaikutusten kumoamiseen. Ilmastopolitiikan tuloja voidaan laajemminkin käyttää ilmastotoimien hyväksyttävyyden parantamiseksi (alaluvussa 4.4 tarkastellaan ilmastopolitiikan tulojen vaihtoehtoisia käyttötapoja).

Ilmastopolitiikan voi myös nähdä tulonsiirtona sukupolvien välillä. Ilmastopolitiikan kustannukset koituvat pääosin nykysukupolville, kun taas ilmastonmuutoksen vaikutuksista kärsivät voimakkaimmin tulevat sukupolvet.8

2.4.2 Ilmastopolitiikan taakanjako

Koska ilmastonmuutos on globaali ongelma, kansainvälisessä ilmastopolitiikassa joudutaan ratkaisemaan, miten ilmastotoimien kustannustaakka tulisi jakaa maiden välillä. Keskeiseksi kysymykseksi on muotoutunut, miten taakan tulisi jakautua kehittyneiden ja vähemmän kehittyneiden maiden välillä. Henkeä kohti laskettuna päästöjä syntyy enemmän kehittyneissä maissa (kuvio 2.3).

Vauraissa maissa fossiilisista polttoaineista syntyy henkeä kohti enemmän päästöjä kuin köyhissä

Kuvio 2.3: Vauraissa maissa fossiilisista polttoaineista syntyy henkeä kohti enemmän päästöjä kuin köyhissä

Ihmisten käsitykset taakanjaon oikeudenmukaisuudesta saattavat olla erilaisia eri maissa (Lange ym., 2007; Schleich ym., 2014). Oikeudenmukaisuuden arviointiin on esitetty monenlaisia periaatteita (Bretschger, 2013; ilmastopaneeli, 2018; Mattoo & Subramanian, 2012). Yksinkertaisen tasajaon periaatteen mukaan globaali hiilibudjetti tulisi jakaa tasan kaikkien maapallon asukkaiden kesken.

YK:n ilmastonmuutosta koskevassa puitesopimuksessa (UNFCCC) on hyväksytty periaate yhteisistä mutta eriytetyistä vastuista. Periaatteen mukaan kaikkien maiden tulisi pyrkiä ilmastonmuutoksen hillitsemiseen, mutta kehittyneillä mailla on erityinen velvoite toimia edelläkävijöinä.

Taustalla on maksukyvyn periaate, jonka mukaan taakanjaossa tulisi huomioida maiden väliset erot kyvyssä vähentää päästöjään. Ilmastopolitiikan kustannusten vaikutus hyvinvointiin voi olla suurempi köyhissä maissa. Myös ilmastonmuutoksen vaikutusten kustannukset ovat pääsääntöisesti suurempia kehitysmaissa. Ilmaston lämpenemisen arvioidaan jo lisänneen maiden välisiä tuloeroja viime vuosikymmeninä (Diffenbaugh & Burke, 2019).

Tarkastelussa voidaan huomioida nykyisten päästöjen lisäksi pidemmän ajanjakson aikana ilmakehään kertyneet päästöt (historiallisen vastuun periaate). Kehittyneet maat ovat ehtineet tuottaa päästöjä pidempään, joten niiden osuus nykyisestä ilmastonmuutosta kiihdyttävästä vaikutuksesta on suurempi (Ekholm & Lindroos, 2015).

2.4.3 Omat vai globaalit päästöt

Ilmaston kannalta ei ole olennaista merkitystä, missä nettopäästöt vähenevät, mutta ihmisten oikeudenmukaisuuskäsitysten kannalta sillä voi olla. Ilmastopolitiikan välineiden valintaa näyttäisi rajoittavan ihmisten koettu erityinen vastuu omista päästöistä. Usein ajatellaan, että kunkin velvollisuus on vähentää juuri omia päästöjä sen sijaan, että esimerkiksi rahoitettaisiin päästövähennyksiä toisaalla.

Käytännössä tämä näkyy siinä, että maat ovat asettaneet itselleen maakohtaiset päästövähennystavoitteet. Saman ilmastovaikutuksen voisi myös tuottaa toteuttamalla osan päästövähennyksistä muissa maissa. Maidenväliset erot päästöjen vähentämisen kustannuksissa voivat olla jopa satakertaiset, joten ilmastopolitiikan kustannustehokuutta voitaisiin parantaa huomattavasti vähentämällä päästöjä siellä, missä se on edullista (Aldy ym., 2016).

  1. Nykyisten ja tulevien kustannusten mielekäs vertailu edellyttää, että tulevat kustannukset muutetaan nykyarvoon, eli diskontataan. Ajallisesti hyvin etäisten arvojen diskonttaukseen liittyy kuitenkin monia teknisiä haasteita ja eettisiä kysymyksiä, eikä oikeasta menetelmästä ole syntynyt yksimielisyyttä (Dasgupta, 2008; Nordhaus, 2007; Stern, 2007).↩︎